Oikeudellisten argumenttien esittäminen mediassa katsottiin oikeudenkäyntiavustajan velvollisuuksien vastaiseksi
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja oli kirjoittanut asiakkaansa asiasta Facebookiin ja paikallislehteen sekä julkaissut lukuisia YouTube-videoita. Valvontalautakunta totesi, että avustaja oli eräällä YouTube-videollaan esittänyt oikeudellisia argumentteja asiakkaansa asiassa. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja oli muutoinkin pyrkinyt julkisuudessa asiaa käsitelleessään luomaan asiakkaansa kannalta otollista mielialaa tuomioistuinprosessin ollessa vireillä. Valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä vastaavanlaisen julkisuudessa vaikuttamisen ja asian…