17.12.2025 Ei seuraamusta

Medialle tuomiosta esitetty lausuma ei ollut vastapuolta painostava

Asianomistajan avustajaa moitittiin siitä, että tämä oli välittänyt käräjäoikeuden tuomion jälkeen julkisuuteen päämiehensä toiveen, että vastaajan tulisi tyytyä saamaansa elinkautiseen rangaistukseen. Valvontalautakunta katsoi, että avustajan lausuma ei ollut sisällöltään sopimattomalla tavalla vastapuolta painostava. Avustaja oli välittänyt julkisuuteen asianomistajan inhimilliseksi katsottavan toiveen siitä, ettei asiaa tarvitsisi käsitellä uudestaan oikeudenkäynnissä. Avustaja ei…

13.10.2021 Huomautus

Asianajaja painosti vastapuolta

Asianajaja oli toiminut tuomioistuimessa riita-asiassa kantelijan vastapuolen avustajana. Kantelija oli kokenut kiristysluonteiseksi asianajajan vaatimuksen siitä, että kantelijan tulisi peruuttaa valvontalautakunnalle tekemänsä kantelut. Asianajaja oli toimittanut kantelijan avustajalle asiakkaansa puolesta sovintotarjouksen, jossa oli todettu, että ”[kantelijan] on peruutettava kaikki muut vireille panemansa hallinto- tai muut menettelyt, esim. Valvontalautakunnassa […]”. Valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä…