Asianajaja viivytteli asiakasvarojen tilityksessä
16.6.2025Käräjäoikeus oli määrännyt asianajajan pesänjakajaksi toimittamaan osituksen entisten puolisoiden välillä. Kantelija moitti asianajajaa muun muassa siitä, ettei tämä ollut tilittänyt kiinteistökaupasta tulleita varoja osapuolille kohtuullisessa ajassa. Asianajajan antaman selvityksen mukaan tilitys oli määrä tehdä osituksen lainvoimaiseksi tulon jälkeen.
Valvontalautakunta totesi, että asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella pesänjakajalla olisi ollut perustetta pitää kiinteistön kauppahintaa hallussaan aina osituksen lainvoimaiseksi tuloon saakka. Valvontalautakunta katsoi asianajajan menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti, kun hän ei ollut tilittänyt kiinteistön kauppahintaa osapuolille kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, kun hän oli vastaanottanut kauppahinnan toimiston asiakasvaratilille.
Valvontalautakunta katsoi asianajajan menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti.
Lue laajempi tapausseloste valvontaratkaisujen hakemistossamme