Useamman kantelun kohteena ollut entinen asianajaja olisi ansainnut tulla erotetuksi

16.6.2025
Ratkaistu: 15.5.2025, täysistunto
Kantelun kohde: Entinen asianajaja
Seuraamus: Olisi ansainnut tulla erotetuksi

Entinen asianajaja oli toiminut kahden kantajan (A ja B) asiamiehenä työsuhteen päättämistä koskevassa asiassa. Asia oli toisen kantajan eli A:n osalta päättynyt käräjäoikeudessa kanteen peruutukseen ja kantajan ja vastaajan tekemään sovintoon. Toisen kantajan eli B:n osalta asian tuomioistuinkäsittely oli jatkunut.

Entistä asianajajaa oli moitittu muun muassa siitä, että tämä olisi rikkonut salassapitovelvoitettaan toimittamalla entisen asiakkaansa A:n ja vastaajan välisen salassa pidettävän sovintosopimuksen todisteeksi toisen kantajan eli B:n puolesta työoikeusasiassa. Valvontalautakunta totesi, että esittäessään A:lta saamansa sovintosopimuksen ilman tämän suostumusta toisessa tehtävässä B:n asiamiehenä, entinen asianajaja oli päämiehensä A:n edun vastaisesti menetellyt vastoin salassapitovelvollisuuttaan ja siten vastoin hyvää asianajajatapaa.

Lisäksi entisellä asianajajalla olleet salassa pidettävät tiedot olivat olleet omiaan vaikuttamaan hänen kykyynsä täysipainoisesti valvoa toisen asiakkaansa B:n etua. Valvontalautakunta katsoi, että entinen asianajaja oli tämän perusteella ollut esteellinen avustamaan B:tä oikeudenkäynnissä.

Valvontalautakunta oli seuraamusharkinnassaan arvioinut entisen asianajajan menettelyä kokonaisuutena. Valvontalautakunnassa oli ollut käsiteltävänä samanaikaisesti neljän eri tahon vireille saattamaa valvonta‐asiaa, joissa valvontalautakunta oli katsonut entisen asianajajan menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti. Entisen asianajajan hyvän asianajajatavan vastaista menettelyä voitiin pitää aikaisempien seuraamusten perusteella asianajajista annetun lain 7 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla toistuvana. Entisen asianajajan menettelyyn oli lisäksi liittynyt raskauttavia seikkoja.

Lue laajempi tapausseloste valvontaratkaisujen hakemistossamme