16.8.2023 Ei seuraamusta

Ei esteellisyyttä lojaalisuusvelvollisuuden perusteella

Asianajaja oli toiminut vuodesta 2020 lähtien asiamiehenä oikeustoimen peräyttämistä koskeneessa riita-asiassa, jossa vastapuolena oli ollut B. Kantelijat olivat katsoneet asianajajan olleen esteellinen toimimaan kyseisessä tehtävässä, koska saman asianajotoimiston hallituksen puheenjohtaja oli vuonna 2009 hoitanut yrityskauppaa koskeneen toimeksiannon, jossa hänen asiakkaanaan oli ollut A:n ja B:n yhdessä omistama osakeyhtiö. Valvontalautakunta totesi,…

16.6.2023 Varoitus

Asianajaja menetteli lukuisin tavoin hyvän asianajajatavan vastaisesti

Asianajaja oli toiminut määrättynä pesänselvittäjänä ja -jakajana. Kantelijat moittivat asianajajaa muun muassa siitä, että hän oli kirjannut toisen kantelijan turvakiellon alaiset yhteystiedot näkyväksi kaikille osapuolille. Asianajajaa moitittiin lisäksi siitä, että hän oli nostanut kuolinpesän varoista palkkioennakkoa 7 000 euroa ilmoittamatta siitä kuolinpesän osakkaille sekä siitä, että asianajaja oli ollut esteellinen…

5.10.2022 Seuraamusmaksu

Seuraamusmaksu esteellisyydestä ja puolueellisuudesta pesänselvittäjänä

Asianajaja oli määrätty A:n testamentissa testamentin toimeenpanijaksi ja myöhemmin käräjäoikeudessa pesänselvittäjäksi A:n kuolinpesään. Asianajaja oli aiemmin avustanut A:ta tämän vanhempien kuolinpesien selvityksessä ja perinnönjaossa, minkä seurauksena asianajan toimistolla oli merkittävä saatava kuolinpesältä. Asianajajan oli pesänselvittäjänä tullut ottaa kantaa myös yhtiöllään olevan saatavan määrän ja perusteen oikeellisuuteen, minkä vuoksi asianajajalla oli…