Ei velvollisuutta toimittaa kuluerittelyä
10.3.2021Asianajaja oli toiminut kantelijan entisen työnantajan asiamiehenä käräjäoikeudessa työsuhteen perusteetonta irtisanomista/purkamista koskevassa asiassa. Toisena kantelijana ollut asianajaja toimi em. kantelijan avustajana.
Kantelijat moittivat asianajajaa siitä, että tämä ei pyynnöstä huolimatta toimittanut kantelijan avustajana toimineelle asianajajalle erittelyä noin 12 000 euron yhteisvastuullisesti maksettavaksi vaadituista oikeudenkäyntikuluista.
Kantelun kohteena oleva asianajaja ilmoitti, että vaatimus erittelyn esittämisestä oli perusteeton ja ennenaikainen. Ennen valvonta-asian vireille tuloa riita-asiassa ei ollut edetty edes pääkäsittelyvaiheeseen.
Valvontalautakunta totesi, että moititulla asianajajalla ei ollut ollut asian käräjäoikeuskäsittelyn tuossa vaiheessa velvollisuutta esittää toimenpidekohtaista erittelyä toimenpiteistä, joiden osalta hän kohdisti kuluvaatimuksen myös kantelijan avustajana toimineeseen asianajajaan.
Asianajaja oli oikeudenkäymiskaaren ja hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden edellyttämällä tavalla esittänyt yksilöidyn oikeudenkäyntikululaskun käräjäoikeuden pääkäsittelyssä sovittuna ajankohtana.
Lue laajempi tapausseloste valvontaratkaisujen hakemistossamme