1.7.2021 Varoitus

Avustajalla oli lojaalisuusvelvollisuus yhtiön omistajatahoon

Kantelija oli omistanut yhdessä yhtiökumppaninsa kanssa puoliksi osakeyhtiön osakekannan. Yhtiö oli suunnitellut jakautuvansa kahtia. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja oli avustanut yhtiötä jakautumisen suunnittelussa tammikuun 2018 ja lokakuun 2019 välisenä aikana. Oikeudenkäyntiavustaja oli lisäksi lokakuusta 2019 alkaen avustanut yhtiökumppania ja osakeyhtiötä kantelijan palkkasaatavia koskevassa riita-asiassa, jossa kantelija oli ollut vastapuolena. Kantelija katsoi…

16.8.2023 Ei seuraamusta

Ei esteellisyyttä lojaalisuusvelvollisuuden perusteella

Asianajaja oli toiminut vuodesta 2020 lähtien asiamiehenä oikeustoimen peräyttämistä koskeneessa riita-asiassa, jossa vastapuolena oli ollut B. Kantelijat olivat katsoneet asianajajan olleen esteellinen toimimaan kyseisessä tehtävässä, koska saman asianajotoimiston hallituksen puheenjohtaja oli vuonna 2009 hoitanut yrityskauppaa koskeneen toimeksiannon, jossa hänen asiakkaanaan oli ollut A:n ja B:n yhdessä omistama osakeyhtiö. Valvontalautakunta totesi,…

13.6.2022 Seuraamusmaksu

Seuraamusmaksu asianajajalle esteellisyyksistä

Käräjäoikeus katsoi asianajajan olleen esteellinen toimimaan syytettyinä olleiden A:n ja B:n avustajana rikosasiassa, jossa asianomistajana oli ollut C. Asianajajalla oli ollut kaikkiin kolmeen osapuoleen pitkäkestoinen aikaisempi toimeksiantosuhde. Asianajaja vetosi muun muassa C:ltä saamaansa suostumukseen avustaa A:ta ja B:tä. Valvontalautakunta kiinnitti käräjäoikeuden tavoin huomiota siihen, että asiakkaiden antamiin suostumuksiin ja asiakkaan…

14.2.2022 Varoitus

Esteellisyys avopuolisoiden avustamisesta

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja oli avustanut avopuolisoita keskinäisen velkakirjan laadinnassa. Avopuolisoiden riitaannuttua oikeudenkäyntiavustaja oli toiminut toisen puolison avustajana velkakirjaa koskevassa riita-asiassa käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus oli kieltänyt oikeudenkäyntiavustajaa toimimasta avustajana riita-asiassa esteellisyyden vuoksi. Toinen puoliso kanteli valvontalautakunnalle avustajan esteellisyydestä. Oikeudenkäyntiavustaja oli alun perin avustanut sekä kantelijaa että tämän entistä puolisoa velkakirjan laadinnassa, jossa…

16.6.2023 Ei seuraamusta

Kuluriskiä oli selvitetty riittävällä tavalla

Valvontalautakunnassa oli arvioitavana, oliko asianajaja kertonut asiakkaallensa oikeudenkäyntiin liittyvästä kuluriskistä ennen toimeksiantosopimuksen solmimista. Asiakas oli vaatinut, että hänen asiaansa ei viedä eteenpäin, mikäli hän ei saa maksutonta oikeudenkäyntiä. Asianajaja oli ilmoittamansa mukaan selvittänyt muun muassa asiakkaansa oikeusturvavakuutuksen olemassaolon ja kattavuuden sekä asiakkaan mahdollisuutta julkiseen oikeusapuun. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei…

16.6.2023 Varoitus

Asianajaja menetteli lukuisin tavoin hyvän asianajajatavan vastaisesti

Asianajaja oli toiminut määrättynä pesänselvittäjänä ja -jakajana. Kantelijat moittivat asianajajaa muun muassa siitä, että hän oli kirjannut toisen kantelijan turvakiellon alaiset yhteystiedot näkyväksi kaikille osapuolille. Asianajajaa moitittiin lisäksi siitä, että hän oli nostanut kuolinpesän varoista palkkioennakkoa 7 000 euroa ilmoittamatta siitä kuolinpesän osakkaille sekä siitä, että asianajaja oli ollut esteellinen…