13.12.2023 Erottaminen

Kahdeksasta kantelusta erottaminen

Asianajaja oli avustanut asiakastaan hallinto-oikeudessa käsitellyssä asiassa. Asiakkaan avustajana oli ensin toiminut julkinen oikeusavustaja. Asianajajaa moitittiin muun muassa siitä, että hän ei ollut toimittanut asiakkaalle laskuerittelyä eikä hän ollut ohjeistanut asiakasta siitä, että toimeksianto olisi voitu hoitaa oikeusavulla. Valvontalautakunta oli lukuisia kertoja pyytänyt asianajajaa toimittamaan valvontalautakunnalle asiakkaalleen osoittamansa laskun. Asianajaja…

9.8.2021 Huomautus

Asianajaja osoitti laskun väärälle taholle

Asianajaja oli toiminut yhtiön toisen osakkaan avustajana yhtiötä koskevissa asioissa. Yhtiö moitti asianajajaa siitä, että yhtiölle osoitetussa laskussa ei ollut asianmukaista laskuerittelyä. Laskussa ei ollut eritelty toimenpiteisiin käytettyä aikaa. Lisäksi yhtiön mielestä asianajaja oli laskuttanut yhtiön toiselle osakkaalle kohdistuvia toimenpiteitä yhtiöltä, minkä vuoksi laskutus oli kohtuutonta. Toimeksiannon asianajajalle oli antanut…

15.3.2021 Ei seuraamusta

Vakuutusyhtiö toimitti korvauspäätöksen väärään osoitteeseen

Asianajaja ja hänen edustamassaan asianajotoimistossa työskennellyt luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olivat avustaneet kantelijaa ja tämän puolisoa sähköjohdon maakaapelointityöhön liittyneessä vahingonkorvausta koskeneessa asiassa. Osapuolet olivat sopineet asian ennen sen viemistä käräjäoikeuteen. Valvonta-asia kohdistettiin luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan valvonnasta vastaavaan asianajajaan. Kantelija moitti luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa muun muassa siitä, että asianajotoimistosta ei ollut ilmoitettu…

23.4.2025 Ei seuraamusta

Laskun periminen katsottiin sallituksi, vaikka asiakas halusi reklamoida laskusta

Asianajaja oli toimittanut omaisuuden erottelun entisten avopuolisoiden A:n ja B:n välillä. Asianajajaa moitittiin muun muassa siitä, että tämä ei ollut A:n reklamaatiosta huolimatta alentanut laskuaan, vaan perinyt loput A:n osuudesta B:ltä. Asianajajalla oli ollut tiedossa A:n aikomus saattaa vireille palkkioriita-asia valvontalautakunnassa. Valvontalautakunta totesi, että asianajajalla ei ole velvollisuutta alentaa palkkiotaan…

23.4.2025 Huomautus

Kohtuuton palkkiovaatimus johti huomautukseen

Asianajaja oli määrätty vastaaja A:n puolustajaksi asiassa, jossa A oli ollut epäiltynä törkeistä rikoksista. Käräjäoikeuden valvontalautakunnalle toimittaman ilmoituksen mukaan asianajajan käräjäoikeudessa esittämä palkkiovaatimus ja toimeksiantoon käyttämä kokonaistuntimäärä oli ollut kohtuuton. Asianajajan palkkiota oli alennettu käräjäoikeudessa yli 60 prosenttia. Valvontalautakunta totesi, että tehtävän hoitamiseen tarvittavaa ajankäyttöä arvioitaessa lähtökohtana on, kuinka paljon…

23.4.2025 Ei seuraamusta

Palkkioerimielisyydet on pyrittävä ratkaisemaan sovinnollisesti

Asianajaja oli avustanut päämiestään osituksen moitetta koskevassa toimeksiannossa. Asianajajaa moitittiin muun muassa siitä, että tämä oli vastauksena päämiehen reklamaatioon ilmoittanut, että päämiehen tulisi viedä asia valvontalautakuntaan. Asianajaja ei ollut halunnut ratkaista asiaa muulla tavalla. Valvontalautakunta totesi, että asianajajan on pyrittävä ratkaisemaan asiakkaan ja asianajajan välinen laskua koskeva erimielisyys sovinnollisesti. Hyvä…

23.4.2025 Huomautus

Asianajaja ei kertonut palkkioriita-asian mahdollisuudesta

Asianajaja oli toimittanut osituksen entisen avioparin A:n ja B:n välillä. A oli reklamoinut asianajajan laskusta. Asianajaja ei ollut kertonut A:lle mahdollisuudesta saattaa palkkioerimielisyys valvontalautakunnan käsiteltäväksi siinä yhteydessä, kun hän oli saanut tiedon reklamaatiosta, vaan vasta sen jälkeen, kun A oli itse tuonut asian esille. Valvontalautakunta totesi, että asianajajalla on ehdoton…