9.8.2021 Palkkiota ei suositettu alennettavaksi

Ei toimivaltaa arvioida palkkion kohtuullisuutta tuomioistuimen vahvistettua laskut

Asianajotoimistossa työskennellyt luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja oli vuosina 2016–2018 avustanut asiakastaan avioero-osituksen moitetta koskeneessa asiassa. Asianajotoimisto laskutti tehtävästä 11 laskulla yhteensä 32 219 euroa. Asiakkaalle oli myönnetty oikeusapu kesken toimeksiannon. Asiakas katsoi, että laskutus oli ylittänyt kohtuuttomasti sen määrän, mitä voitiin pitää kohtuullisena hänen taloudelliseen tilanteeseensa nähden. Valvontalautakunta totesi, että tuomioistuimessa…

9.8.2021 Palkkiota suositettiin alennettavaksi

Perintätoimista ei olisi pitänyt veloittaa normaalilla tuntihinnalla

Asianajaja oli avustanut asiakastaan käräjäoikeudessa urakkariita-asiassa. Asiakas piti laskutusta kohtuuttomana. Arvonlisäveroton tuntiveloitus oli ollut 280 euroa. Valvontalautakunta totesi varsinaisen toimeksiannon hoidosta veloitetun tuntiveloituksen olleen kohtuullinen. Laskutetuista toimenpiteistä osa oli kuitenkin muodostunut toimenpiteistä, jotka liittyivät asianajajan ja asiakkaan välistä toimeksiantoa koskevan laskusaatavan perintään. Laskusaatavan perintää ja maksujärjestelyä koskevien toimenpiteiden tuntiveloitus oli…

9.8.2021 Palkkiota ei suositettu alennettavaksi

Laskusta sai reklamoida puolentoista vuoden päästä

Asianajaja oli toiminut käräjäoikeuden määräämänä pesänselvittäjänä ja -jakajana kuolinpesässä. Kuolinpesän osakas haki palkkion alennusta, koska piti asianajajan laskutusta kohtuuttomana. Asianajaja oli pyytänyt valvontalautakuntaa arvioimaan, oliko hakija reklamoinut laskusta liian myöhään. Palkkioriita-asiassa ei anneta suositusta, jos hakijan oikeus vaatia palkkion alentamista on lain mukaan vanhentunut. Velan vanhentumisesta annetun lain mukaan yleinen…