17.8.2022 Huomautus

Toimistojen välinen järjestely ei rikkonut sirpalointikieltoa

Asianajaja oli työskennellyt Asianajotoimisto A Oy:ssä ja laskuttanut toimistolta palkkionsa omistamansa kommandiittiyhtiön Asianajotoimisto X Ky:n kautta. Liiton hallitus katsoi, että menettely oli ollut hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden kohdan 11.4 sirpalointikiellon vastaista. Asianajaja oli lisäksi laiminlyönyt kouluttautumisvelvollisuutensa. A Oy ja X Ky olivat molemmat asianajotoimistoja. Molemmat yhtiöt sekä niiden työntekijät olivat…

14.6.2022

Asianajajaliiton valvontalautakuntaan 2021 tulleiden kanteluiden määrä laski

Asianajajaliiton yhteydessä toimivaan valvontalautakuntaan tuli vuonna 2021 vireille yhteensä 500 asiaa, joista 416 oli valvonta-asioita ja 84 palkkioriita-asioita. Kanteluiden määrä laski edellisvuodesta, jolloin asioita tuli vireille 594. Muutosta selittänee vuotuinen normaali vaihtelu – kanteluiden määrä on viime vuosina vaihdellut noin 500 ja 600 kantelun välillä. Ensimmäisen koronavuoden ja sen takia…

14.2.2022 Varoitus

Uskottuna miehenä toimiminen teki esteelliseksi

Asianajaja oli määrätty huolehtimaan uskottuna miehenä yhteisomistussuhteen purkamisesta ja kiinteistön myynnistä kantelijan ja A:n välillä. A oli tehtävän päätyttyä antanut asianajajalle toimeksiannon periä kantelijalta uskotun miehen päätöksessä vahvistettu kantelijan osuus kiinteistönvälittäjän palkkiosta. Kantelijan mielestä asianajaja oli esteellinen hoitamaan A:n toimeksiantoa. Valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä pesänselvittäjän ja -jakajan tehtävä on tehnyt asianajajan esteelliseksi…

22.12.2021

Valvontayksikköön haetaan juristia

Suomen Asianajajaliiton lakisääteisenä tehtävänä on säännellä ja valvoa asianajotoimintaa. Asianajajaliitto edistää asianajopalveluiden laatua, kouluttaa ja tukee asianajajia sekä osallistuu aktiivisesti lainsäädännön kehittämiseen. Suomessa on hieman yli 2 200 asianajajaa. Asianajajaliiton yhteydessä toimivan riippumattoman valvontalautakunnan ja valvontayksikön lakisääteisiin tehtäviin kuuluu asianajajien, julkisten oikeusavustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien toiminnan valvonta. Ammatillisen valvonnan…

9.8.2021 Huomautus

Asianajaja osoitti laskun väärälle taholle

Asianajaja oli toiminut yhtiön toisen osakkaan avustajana yhtiötä koskevissa asioissa. Yhtiö moitti asianajajaa siitä, että yhtiölle osoitetussa laskussa ei ollut asianmukaista laskuerittelyä. Laskussa ei ollut eritelty toimenpiteisiin käytettyä aikaa. Lisäksi yhtiön mielestä asianajaja oli laskuttanut yhtiön toiselle osakkaalle kohdistuvia toimenpiteitä yhtiöltä, minkä vuoksi laskutus oli kohtuutonta. Toimeksiannon asianajajalle oli antanut…

9.8.2021 Palkkiota suositettiin alennettavaksi

Perintätoimista ei olisi pitänyt veloittaa normaalilla tuntihinnalla

Asianajaja oli avustanut asiakastaan käräjäoikeudessa urakkariita-asiassa. Asiakas piti laskutusta kohtuuttomana. Arvonlisäveroton tuntiveloitus oli ollut 280 euroa. Valvontalautakunta totesi varsinaisen toimeksiannon hoidosta veloitetun tuntiveloituksen olleen kohtuullinen. Laskutetuista toimenpiteistä osa oli kuitenkin muodostunut toimenpiteistä, jotka liittyivät asianajajan ja asiakkaan välistä toimeksiantoa koskevan laskusaatavan perintään. Laskusaatavan perintää ja maksujärjestelyä koskevien toimenpiteiden tuntiveloitus oli…

9.8.2021 Palkkiota ei suositettu alennettavaksi

Laskusta sai reklamoida puolentoista vuoden päästä

Asianajaja oli toiminut käräjäoikeuden määräämänä pesänselvittäjänä ja -jakajana kuolinpesässä. Kuolinpesän osakas haki palkkion alennusta, koska piti asianajajan laskutusta kohtuuttomana. Asianajaja oli pyytänyt valvontalautakuntaa arvioimaan, oliko hakija reklamoinut laskusta liian myöhään. Palkkioriita-asiassa ei anneta suositusta, jos hakijan oikeus vaatia palkkion alentamista on lain mukaan vanhentunut. Velan vanhentumisesta annetun lain mukaan yleinen…

26.5.2021

Valvontalautakuntaan 2020 tulleiden kanteluiden määrä nousi

Asianajajaliiton yhteydessä toimivaan valvontalautakuntaan tuli vuonna 2020 vireille yhteensä 594 asiaa, joista 506 oli valvonta-asioita ja 88 palkkioriita-asioita. Kanteluiden määrä nousi edellisvuodesta, jolloin asioita tuli vireille 508. Nousua selittänee vuotuinen normaali vaihtelu – kanteluiden määrä on viime vuosina vaihdellut reilun 500 ja reilun 600 kantelun välillä. Valvontalautakunta ratkaisi vuoden aikana…

19.5.2021 Ei seuraamusta

Oikeudenkäyntikulut sai periä suoraan vastapuolelta

Asianajaja oli toiminut kantelijan avustajana yhtiökokouspöytäkirjojen esittämistä sekä kantelijan asunnon remonttia koskevissa asioissa, joissa vastapuolena oli ollut asunto-osakeyhtiö. Kantelija moitti asianajajaansa muun muassa siitä, että tämä oli perinyt taloyhtiöltä oikeudenkäyntikuluina itselleen kanteessa ilmoitettua suuremman summan. Lisäksi palkkiota ei olisi kantelijan mukaan tullut vaatia vastapuolelta, vaan kantelijan oikeusturvavakuutuksesta. Asiassa esitetystä selvityksestä…

25.3.2021

Valvontalautakunnan työ takaa asianajopalveluiden laadun

Valvontalautakunnan uudistunut verkkopalvelu tuo läpinäkyvyyttä alan valvontaan Asianajajaliiton yhteydessä toimii puolueeton ja riippumaton valvontalautakunta, jonka tehtävänä on valvoa asianajajia, julkisia oikeusavustajia ja luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia. Valvontalautakunnan uudistunut verkkopalvelu tuo läpinäkyvyyttä oikeusalan ammattilaisten valvontaan sekä kertoo esimerkiksi sen, miten kantelu tehdään. Uudistuneessa verkkopalvelussa kerrotaan aiempaa tarkemmin valvontalautakunnasta ja sen toiminnasta, avataan…