21.4.2023 Ei seuraamusta

Kiireellisyys ja lapsen etu erityisenä syynä poiketa sovinnollisuudesta

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja oli toiminut avustajana lapsen tapaamisen täytäntöönpanoa sekä lapsen huoltoa, asumista ja tapaamista koskeneissa asioissa. Hän ei ollut etukäteen ollut yhteydessä vastapuoleen ennen hakemuksien vireille laittamista käräjäoikeuteen. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja oli vastauksessaan vedonnut erityisinä syinä asian kiireellisyyteen ja lapsen etuun viittaaviin seikkoihin, kuten siihen, ettei lapsi ollut saanut…

15.2.2023 Ei seuraamusta

Asianajaja sai esittää epäedullisia lausumia vastapuolesta

Asianajaja oli toiminut asianomistajan avustajana kunnianloukkausta koskevassa rikosasiassa, jossa kantelija oli ollut vastaajana. Kantelija moitti asianajajaa muun muassa siitä, että tämä oli puhunut kantelijasta syyllisenä rikokseen, josta ei ollut ollut mitään näyttöä ja josta häntä ei ollut tuomittu. Valvontalautakunta totesi, että asianajajan velvollisuuksiin oli kuulunut ajaa istunnossa asiaa asiakkaansa edun…

15.2.2023 Ei seuraamusta

Vastapuolen nimeä sai käyttää blogikirjoituksessa

Asianajaja oli avustanut lukuisia henkilöitä, jotka olivat olleet yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavan kantelijayhtiön vastapuolia. Kantelijayhtiö moitti asianajajaa muun muassa siitä, että tämä oli esittänyt edustamansa asianajotoimiston internetsivuilla kantelijasta virheellisiä ja totuudenvastaisia väitteitä. Kantelijan mukaan asianajaja oli pyrkinyt hyötymään toimistonsa markkinoinnissa asiattomalla tavalla kantelijan tunnettuudesta. Valvontalautakunta arvioi asianajotoimiston verkkosivustolla ollutta tapauskuvausta kahden…

5.10.2022 Ei seuraamusta

Pesänjakajalla oli velvollisuus välittää osakkaan lausuma eteenpäin

Kuolinpesän osakas oli lähettänyt pesänjakajana toimineelle asianajajalle sähköpostiviestin, joka oli muun ohella sisältänyt hänen terveydentilaansa koskevia tietoja, jotka osakas oli tarkoittanut vain pesänjakajalle. Osakas moitti asianajajaa viestin välittämisestä kuolinpesän toiselle osakkaalle. Valvontalautakunta totesi, että pesän osakkailla oli lähtökohtaisesti oikeus saada tietoonsa kaikki prosessiaineisto. Kyse ei ollut sellaisesta asianosaisjulkisuuden ulkopuolelle jäävästä…

5.10.2022 Ei seuraamusta

Laskutuksesta oli tiedotettu asianmukaisesti

Asianajajan asiakas kanteli asianajajan laskusta, joka oli ollut yli nelinkertainen annettuun kustannusarvioon verrattuna lapsen huoltoa koskevassa asiassa. Asianajaja oli antanut asiakkaalleen arvion vastaavissa tapauksissa syntyvistä tyypillisistä kustannuksista. Asianajaja ja asiakas olivat keskustelleet yleisellä tasolla ja esimerkinomaisesti siitä, millainen palkkio vastaavissa tapauksissa yleensä laskutetaan. Asianajaja ei ollut antanut kantelijan toimeksiantoa koskevaa…

14.2.2022 Ei seuraamusta

Esteellisyys havaittiin toimeksiannon vastaanottamisen jälkeen

Asianajaja oli maksuttoman alkuneuvottelun ja toimeksiannon vastaanottamisen jälkeen peruuttanut asiakkaan kanssa sovitun tapaamisen mahdollisen esteellisyyden vuoksi. Esteellisyydestä oli ilmoitettu asiakkaalle vasta 11 päivää alkuneuvottelun jälkeen. Asianajaja ja asianajotoimisto olivat tehneet esteellisyystarkastuksen ennen mahdollisen toimeksiannon vastaanottamista. Esteellisyyttä ei ollut heti huomattu, sillä asiakkaan vastapuolena olleen yrityksen toiminimi oli vaihtunut eikä mahdollinen…

15.3.2021 Ei seuraamusta

Vakuutusyhtiö toimitti korvauspäätöksen väärään osoitteeseen

Asianajaja ja hänen edustamassaan asianajotoimistossa työskennellyt luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olivat avustaneet kantelijaa ja tämän puolisoa sähköjohdon maakaapelointityöhön liittyneessä vahingonkorvausta koskeneessa asiassa. Osapuolet olivat sopineet asian ennen sen viemistä käräjäoikeuteen. Valvonta-asia kohdistettiin luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan valvonnasta vastaavaan asianajajaan. Kantelija moitti luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa muun muassa siitä, että asianajotoimistosta ei ollut ilmoitettu…

12.3.2021 Ei seuraamusta

Tunti aikaa vastineen hyväksymiselle 

Asianajaja oli avustanut kantelijaa ja kolmea muuta kiinteistönomistajaa valituksen laatimisessa Liikenneviraston (nyk. Väylävirasto) tiesuunnitelmaa koskevasta päätöksestä hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kantelija moitti asianajajaa mm. siitä, että kiinteistönomistajien oli pitänyt antaa hyväksyntänsä puutteelliselle vastineelle liian nopeasti. Asianajaja oli toimittanut vastineen liitteineen asiakkailleen sähköpostitse tiedoksi määräpäivänä kello 14.30 ja pyytänyt ilmoittamaan sen…

12.3.2021 Ei seuraamusta

Asiakas sai riittävästi tietoa laskutuksesta

Asianajaja oli avustanut kantelijaa rikosasiassa hovioikeudessa. Asianajaja oli laatinut asiassa myös valituslupahakemuksen ja valituksen korkeimpaan oikeuteen. Kantelijan mukaan asianajajan antama arvio palkkion suuruudesta ei ollut pitänyt paikkaansa ja lopullinen palkkio oli ollut yli kaksinkertainen arvioon nähden. Asianajaja oli useissa viesteissä ja toimeksiantosopimuksessa selvittänyt kantelijalle palkkionsa määräytymisperusteita. Hän oli esimerkiksi sähköpostiviestissään…

12.3.2021 Ei seuraamusta

Epäily vankikaupasta oli aiheeton

Asianajaja oli toiminut avustajana vankeudessa olleelle kantelijan pojalle. Asianajaja oli kantelijan mukaan siirtänyt kahdeksalla eri kerralla kantelijan tilille yhteensä 285 euroa, jotka kantelija oli välittänyt pojalleen. Valvontalautakunta totesi, että asianajajan suorittamat rahasiirrot omalle asiakkaalleen, erityisesti, jos tämä on vangittuna ja asiaa hoidetaan oikeusapuna valtion varoilla, herättävät helposti epäilyn niin sanotusta…